What's up?

Kaupungintalon edustalla

Pari viikkoa elämää Györissa takana ja fiilikset ihan hyvät. Kaikki käytännön asioiden järjestelyt ovat sujuneet hyvin, mutta tunnetasolla on vielä kotiutumisen kanssa tekemistä. Kulttuurishokkiahan tämä on.. ainakin Turun yliopiston määritelmän mukaan, hah. Toki ollaan vielä euroopassa ja toimintatavat ovat monella tapaa samanlaisia kuin kotona, mutta yhtä aikaa moni asia kummastuttaa. Nämä pari viikkoa ovat kuitenkin menneen melko nopeasti. Töitä olen tehnyt niin aamu- kuin iltavuoroissakin ja paikka vaikuttaa edelleen mukavalta. Etenkin pienten lasten kanssa on helppo toimia, sillä he eivät välitä yhteisen kielen puuttumisesta.

Valmiina lähtemään Balatoniin

Ekana viikonloppunani suunnattiin siis Balaton-järvelle, WonderCampille, noin kolmen tunnin ajomatkan päähän. Ja kuten edellisestä postauksesta kävi ilmi, niin kaikki ei mennyt ihan putkeen. Viikonloppu kuitenkin parani loppua kohti ja sieltä jäi myös hyviä muistoja! Mikä parasta, reissussa pääsi uimaan! Viikonloppuna tutustuin paremmin vaihtariporukkaani ja he vaikuttavat mukavilta. Kaikki vaihtarit eivät reissussa kuitenkaan olleet ja lisää on tullut muutama päivä sitten, joten ihan kaikkia en vielä voi sanoa tuntevani.

Näköalatasanteella, Balatonkenese

Majoitus leirillä oli hostellitasoista ja jostain syystä rakennus oli aika viileä. Ulkolämpötila oli varmasti parempi kuin sisällä, kummallista. Sieltä sitten monelle vaihtareista tarttui mukaan flunssan alku ja nyt olen itse saanut sen myös. Yllätyksekseni sain apteekissa palvelua englanniksi, joten lääkkeiden ostaminen onnistui helposti. Täällä yliopiston asuntolassa on kuulemman myös lääkäripalveluita viikolla klo 8-10 ja 12-14, joten jos maanantaina yskiminen jatkuu samanlaisena, täytyy kääntyä sitten heidän puoleensa.

WonderCamp!

Täällä keskiviikko on ilmeisesti paras biletyspäivä, sillä kaupunki hiljenee hieman viikonloppuisin monien opiskelijoiden suunnatessa kotiin. Niin siis keskiviikko on hyvä ja heti perässä tulee torstai, perjantai, lauantai... tai mikä tahansa päivä. Tämä meidän erasmus-vaihtariporukka on tietysti kova juhlimaan, mikä ei tullut suurena yllätyksenä. Oma biletysinto on kuitenkin täysin kadoksissa! Kunhan nyt tästä parannun, niin katsellaan sitten josko löytyisi enemmän energiaa tuohon hommaan.

Isoin enemmistö vaihtareista tulee Espanjasta. Tällä viikolla heitä taisi tulla lisää 5 vai 6 eli nyt heitä on yhteensä viitisentoista. Ja on muuten todella isänmaallista porukkaa. Ollaan juotu sangriaa, kuunneltu espanjankielistä musiikkia ja syöty espanjalaista munakasta, yms. Oltiinkos me Unkarissa? Niin ja mites toi englannin kielen puhuminen? Tasoeroa kielitaidossa toki on, mutta kyllä heistä jokainen englannin kielen taitaa. Mutta helposti puhe kääntyy espanjaksi ja espanjaa taitamattomat (joihin nykyään melko pitkälti lukeudun) saavat olla muistuttelemassa, että josko puhuttaisiin englantia. Pientä turhautumista alkaa olla havaittavissa muulla vaihtariporukalla myös espanjalaisen aikakäsityksen sietämisessä. Mutta täällä sitä sopeudutaan ja opitaan sovittamaan kulttuureita yhteen! :)

Niin ja löysin muuten gluteenitonta pastaa ja nuudeleita. En mennyt glut.kaupalle asti, vaan lähempää löytyi jonkinlainen erikoisruokakauppa. Ja hyvältä on maistunut ainakin tämä ensimmäinen pastalaatu, jota kokeilin.

Sellaista tällä kertaa!

P.s. Ensi viikolla mitä luultavimmin lähden myös Unkarin rajojen ulkopuolelle. Se mikä maa on kyseessä, selvinnee teille myöhemmin! ;)

Keliaakikkona Unkarissa, osa 1

Ennen reissun alkamista googlettelin mahdollisuuksiani saada gluteenitonta ruokaa Unkarissa. Löysin pari keliakiapuotia Györista ja olin onneni kukkuloilla. Olin myös päättänyt, että keliakia ei estä minua lähtemästä vaihtoon: aijoin syödä vaikka perunaa ja hedelmiä, jos muuta ei ole tai kukaan ei ymmärrä. Lisäksi tulostelin mukaani unkarin kielisen selostuksen tarpeistani, jota voin sitten ravintoloissa näyttää.

Heti saavuttuani pari vaihtareista esitteli minulle Arkad-kauppakeskuksen ja nälissäni pääsin käyttämään unkarin kieleistä lippulappusta. Koska olin todella nälkäinen päätin syödä ensimmäisestä mahdollisesta paikasta ja mukaan tarttui maittava salaatti. Perus varmaa ruokaa. Kauppakeskuksessa kävin tuttavallisesti Sparissa ruokaostoksilla. Ilokseni löysin heti gluteenitonta leipää. Voi sitä onnen määrää. Muuta gluteenitonta kaupasta ei sitten löynytkään, mutta tuo oli jo hyvä alku!

Lähdimme myös yhtenä päivänä kämppikseni Alejandran kanssa etsimään parin kilometrin päässä sijaitsevaa gluteenittomien tuotteiden kauppaa. Perille päästyämme selvisi kuitenkin, että toiminta oli lopettu ja paikka oli myynnissä. Toivoin, että olisin saanut sieltä esimerkiksi pastaa tai jauhoja. Kaupungissa on kuitenkin toinen glut.kauppa ja tutorini Zita näyttänee tällä viikolla kuinka pääsen sinne. Katsotaan onko se pulju vielä pystyssä!

Tähän mennessä olen usein tehnyt ruoat itse. Kaupassa saa toki välillä arvailla, että mitä aineita mikäkin tuote sisältää. Melko pitkälle pärjää jo maalaisjärjellä etsiessä sopivia tuotteita. Kaupassa käyntiä en ole ainakaan vielä kokenut ongelmalliseksi. Englanniksi ainesluetteloa harvoin löytyy. Helpoin on tähän mennessä ollut vironkieliset tuoteselosteet, joita löytyy yllättävän usein. Onneksi on tullut opeteltua tuota viroa viimeisen vuoden aikana! :)

Viime viikonloppuna osallistuin suurelle opiskelijaleirille Keski-Euroopan suurimman järven Balatonin rannalla. Ilmottautuessani leirille pystyin helposti yhdellä klikkauksella ilmoittamaan, että minulla on keliakia, sillä sitä suureksi yllätyksekseni kysyttiin. Perjantaina pitkän matkustusurakan jälkeen saavuimme Balatonkenesen kaupunkiin ja leirille. Nälkäisinä odottelimme jo ruokaa, ja olin tyytyväinen, sillä sain G-merkinnän rannekkeeseeni, jotta oikean ruoan saaminen varmistuu.

Viiniä voi onneksi aina juoda! Balaton-viiniä Marian kanssa

Sitten kaikki meni pieleen. Sain ruokani erikseen keittiöstä pyydettäessä. Tarjolla oli perunoita ja paneroitua lihaa. Olin näyttänyt rannekettani, selittänyt englanniksi ja unkarilainen järjestäjä oli varmistanut ruoan sopivuuden. Maistoin ruokaa ja olin epäileväinen... menin takaisin keittiöön ja kysyin oliko ruoka varmasti minulle. Kaiken kerrottiin olevan kunnossa. Ruoka oli ihan hyvää ja nälkäisenä söin kaiken. EI olisi pitänyt.

NOT-wonderful illallinen

Tunti tai pari tämän jälkeen aloin tuntea itseni jotenkin voimattomaksi. Tsekki tyttö tuli kanssani istumaan muiden jäädessä tanssimaan. Olo paheni nopeasti todella paljon, ja seuraavat kolme tuntia sitten oksensin ja tärisin vuorotellen. Erasmusryhmäläiseni auttoivat minut sänkyyn, peittelivät ja toivat roskiksen sängyn viereen. Lisäksi samassa huoneessa nukkunut tuntematon portugalilainen tyttö sanoi väsymyksen takia jättävänsä bileet väliin ja lupasi huolehtia minusta. Lopulta sain nukuttua 10 tuntia ja aamu tuntui jo paremmalta. Loppuleirin ajan ruoat olivat oikeita minulle, mutta ei niissä silti kehumista ollut. Luultavasti saan osan rahoistani takaisin tämän järjestäjien mokan takia. Hohhoijaa....

Vatsan täytettä omenasta seuraavana aamuna

Toisaalta tänään sain oikein maittavan ruoan kauppakeskuksen italialaistyyppisestä ravintolasta näyttämällä kielikäännöstäni. Eli kokemukset ovat erittäin kaksijakoiset. Ja täytyy sanoa, että ruoan takia pahoinvoidessa sitä haluaisi kotiin ja äkkiä. Mutta kaikki kokemukset vissiin kasvattaa. Ainakin tuli opittua, että monen gluteenittoman vuoden jälkeen vatsani ei todellakaan kestä gluteenia. En toki ole koskaan aiemmin syönyt noin isoa määrää gluteenia. En aio antaa keliakian estää minua osallistumasta ja kokemasta, pitää vain jatkossa olla aina varautunut myös omin eväin - etenkin jos lähtee jonnekin reissailemaan. Toivottakaa onnea, että gluteeniton kauppa löytyy ja pääsen kokkailemaan lisää!!

Ravintola, josta sai vatsan täyteen

Nam nam! Simppeliä, mutta onnelliseksi tulin.

Jatkossa tutustun lisää ravintoloissa asioimiseen, siitä myöhemmin!

Työharjoitteluni

Teen työharjoittelua säätiössä nimeltä Foundation of Saint Cyril and Method’s Temporary Home For Children and Families Temperary Home. Käytänössä talo siis tarjoaa väliaikaisasumista lapsille ja perheille. Matkaan lähdettäessä en tiennyt tulevasta työnkuvastani käytännössä juuri mitään. Tiedossa oli vain, että paikassa tehdään lastensuojelutyötä, kuten toivoin.

Parin päivän Unkariin totuttelun jälkeen työt alkoivat maanantaina. Olin saanut sähköpostia edellisenä päivänä tulevalta harjoitteluohjaajaltani ja ainakin sen perusteella englannin kieli oli jotenkin hallussa. Sovimme, että hän tulee hakemaan minut yliopiston päärakennuksen edestä.

Harjoitteluohjaajani on Lilla, 23-vuotias viimeisiä sosiaalityöntekijän opintojaan tekevä nuori nainen. Ja näin ensimmäisten päivien perusteella hän vaikuttaa todella ihanalta ihmiseltä. Mukava, rento, nuori, ammattitaitoinen ja englannin kieli hallussa! Veikkaan, että harjoitteluohjaajalla on todella suuri merkitys täällä viihtymisessäni, ja siinä mielessä minulla on kyllä käynyt todella hyvä tuuri!

Työpaikka sijaitsee noin 20 minuutin kävelymatkan päässä asunnostani. Heti yliopistolta lähdettyäni ylitän sillan ja tämän jälkeen alue muuttuu.... hmm ei-niin-hyväksi-alueeksi. Postauksessa kuvia työmatkaltani.. mutta sukulaiset ottaa siellä ihan rauhassa, alue vaikuttaa silti turvalliselta! Tosiaan alue on ollut aikoinaan yksi Györin vauraimmista alueista, mutta nykyään siellä on erittäin ränsistynyttä ja köyhää. Täytyy kuitenkin sanoa, että Helsingissä Helsinginkadulla saa pelätä paljon enemmän kuin täällä työmatkalla! En ole nähnyt alueella vielä yhtään päihtynyttä tai perään viheltelijöitä, joita hesarilla taas vilisee. Harjoittelupaikkani talo on kuitenkin siisti ja remontoitu, mukava työympäristö.

Talon toiminta jakaantuu kahteen kerrokseen. Ensimmäisessä kerroksessa asuu äiti lapsensa tai lapsiensa kanssa. Nuorin äideistä on 17 ja vanhin lähellä 50. Suurin osa äideistä asuu yhden lapsen kanssa, mutta onpa yhdellä myös 5 lasta. Miehiä talossa ei käytännön järjestelyiden takia voi olla. Koska kaksi huoneistoa jakaa huoneiden välillä olevan vessan, ei miehiä lain mukaan saa ottaa asumaan sellaisiin tiloihin. Tähän mennessä olen kohdannut eniten juuri näitä äitejä ja heidän lapsiaan, joista suurin on pienin pieniä vauvoja. Kyllä siinä ihan hyvälle mielelle tulee, kun iso nappisilmä tuijottaa tai hymyilee sinulle!

Toisessa kerroksessa asuu pelkästään lapsia. Taloon otettavat lapset ovat iältään 3-18-vuotiaita, mutta tällä hetkellä talon vanhin lapsi on 14-vuotias. Lapset asuvat kahden tai kolmen hengen huoneissa. Tähän mennessä olen tehnyt vasta aamuvuoroja, jolloin suurin osa näistä lapsista on joko koulussa tai päiväkodissa. Heihin tulen tutustumaan ensi viikolla paremmin iltavuoroissa.

Talossa asuvat lapset eivät ole huostaanotettuja. Suurin osa on talossa köyhyyden ja huonojen elinolojen vuoksi. Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen siinä mielessä, että vanhemmat hakevat talosta itse paikkaa, kun kokevat, etteivät pysty pitämään lapsesta huolta tai tarjoamaan tarpeeksi hyviä elinoloja. Tieto vapaaehtoisuudesta oli mukava kuulla, sillä rankan työkesän jälkeen en olisi välttämättä jaksanut agressiivisia ja talosta pois haluavia lapsia. Toki lapset haluaisivat asumaan kotiin, jos sellainen olisi, mutta myös heidän mielestään talossa olemisessa on paljon positiivista.

Olen viihtynyt nyt aluksi todella hyvin ja suunniteltiin jo paikan pomon kanssa, että tutustuttani toimintaa muutaman viikon ajan, voisin alkaa pitämään lapsille jonkin laista leikin ja englannin kielen oppimisen yhdistävää toimintaa. Katsotaan kuinka sen kanssa käy!

Ja mitä miinusta paikassa on: Lilla ja paikan pomo ovat ainoat jotka puhuvat englantia. Tämä oli erittäin odotettavissa, joten en anna sen häiritä. Elekielellä pärjää jonkin verran ja käytännössä tulen tekemään parityöskentelyä Lillan kanssa. Loppuun vielä lisää kuvia alueelta.

 

SZIA!

Ensimmäistä kertaa Unkarista!

Täällä ollaan!!! Viides päivä jo menossa, mutta nyt vasta löyty aikaa ja energiaa kirjotella. Alotin pakkaamisen ajoissa jo viime viikon alussa ja kaikki Suomeen jääneet tavarat mahtu yllättävän hyvin varastoon. Mukaan lähti vain yksi matkalaukullinen tavaraa, joka sekin painoi vaan 17 kiloa. Olisin kyllä halunnut enemmän tavaraa mukaan, mutta laukkuun ei enempää mahtunut. Hyvä niin, koska täällä on todella halpaa ja varmasti tulee shoppailtua.

Käytiin viimesellä illallisella pienellä porukalla Denniksessä Helsingissä perjantaina eli mun vikana Suomi-päivänä. Ja voi halleluja miten hyvää ruokaa! You need to go there! Pientä eroahdistusta oli ennen matkaa havaittavissa, mutta kaiken kaikkiaan jännitin lähtöä paljon odotettua vähemmän. Kummallista minulle.

Lentokentällä laukkujen jättäminen ja turvatarkastuksesta läpi pääseminen kesti yhteensä korkeintaan 10 minuuttia. Lento kesti reilu pari tuntia, josta jatkoin matkaani kimppataksilla Keleti-rautatieasemalle. Siellä sai vielä palvelua englanniksi ja junalipun ostaminen Györiin onnistui helposti. Parin tunnin junamatkasta maksoin noin 3€. Juna-asemalla oli vastassa pari unkarilaista poikaa, jotka ystävällisesti saattoivat minut yliopiston hostellille. Tuntui, että matkan teko sujui melko vaivattomasti.

Viivyin Budapestissä vain muutaman tunnin, mutta kaupungista jäi melko likainen ja nuhjuinen fiilis. Ajattelin Györiin matkatessani ja yhä hirveämpiä juna-asemia nähdessäni, että tästä ei hyvää seuraa. Mutta onnekseni olin aivan väärässä! Györ on paaaljon siistimpi kaupunki kuin Budapest ja muutenkin tunnelma on jotenkin  viihtyisämpi. Györissa on asukkaita about 130 000, mutta silti täällä on jotenkin pikku kaupungin tunnelma. Györ on täynnä ihania pikku katuja, hienoja rakennuksia ja historiaa. Niistä kuvia myöhemmin, kunhan ehdin pyöriä enemmän kamera kädessä.

Yliopiston kampuksen rakennukset on helvetin rumia. Sopisi oikein hyvin Helsingin Merihakaan: ihan samanlaisia harmaita jättimäisiä möykkyjä nämä rakennukset. Ulkokuori kuitenkin pettää, sillä asunto on oikein mukava. Espanjalainen kämppis Alejandra vaikuttaa mukavalta eikä 6. kerroksen jokinäköalassakaan ole valittamista.

Kaikki vaihtarit asuu hostellin kutoskerroksessa ja meillä on käytössä yksi yhteinen keittiö. Käytännössä keittiö pitää jakaa vajaan 30 hengen kanssa. Siitäkin täytyy jossain vaiheessa napata kuva, sillä se on pieni! Uskomatonta suunnittelua, että kaikkien pitäisi mahtua tuonne. Hyvä puoli tässä on se, että moni vaihtaritytöistä tuntuu elävän muroilla, teellä ja jogurtilla eli tungosta keittiössä ei ole! Yleensä kokkailen joko yksin, turkkilaisten poikien tai espanjalaisten poikien kanssa. Melkein kokkiohjelman saisi kyllä siitä yhteistoiminnasta! :D Ja ruoanlaitosta vielä sen verran, että kaupassa käynti on ollut mutkatonta ja halpaa. Lisäksi heti ensimmäisestä kaupasta löytyi gluteenitonta leipää, wohoo!! Alla kuva paikallisesti hienosta kauppakeskuksesta.

Vaihtareita täällä on isoin porukka espanjasta, muutama turkkilainen, sekä yksi puolasta, saksasta, tsekeistä, liettuasta ja hmm kenetköhän unohdan. Espanjalaisia on tulossa myöhemmin vielä lisää. Ihmiset on todella mukavia, joten kotiutuminen on alkanut hyvin!

Kirjoittelen myöhemmin työharjoitteluni alkamisesta ja sen sujumisesta. Palataan!

Szia!

Reilu viikko lähtöön!! Pelon sekaisin tuntein odotan lähtöä. Toisena hetkenä oon tosi innoissani, toisena hetkenä harmitus on päällimmäinen tunne. Kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi lähteä, nimittäin todella haluan. Haluaisin kuitenkin olla kahdessa maassa yhtä aikaa, not too easy! Anyway... kävin ostamassa matkaan ison Suomen lipun! Katsotaan pääsenkö työharjoittelultani osallistumaan jättimäiseen yli 350 opiskelijan 3 päivää kestävälle Wondercampille ja Flag Partyyn, jos en, niin käytänpä lippua vaikka verhona ;)