Matkalla Novi Sadiin |
Ensivaikutelma kaupungista oli erittäin hyvä. Meille kerrottiin, että jakaannumme Unkarin asuinkaupungin mukaan hostelleihin, mutta eihän tämä sitten lopulta pitänyt paikkaansa. Päätettiin neljän hengen tyttöporukalla pitää yhtä, eikä suostuttu menemään eri hotelleihin. Hostellit täyttyivät pikku hiljaa ja olimme edelleen ilman yösijaa. Meille kerrottiin, että hostellit ovat täynnä ja meidän vietäisiin lähellä sijaitsevaan asuntoon. Asuinalue oli aivan keskustassa, mutta silti vähän rupuisen näköinen. Oven avauduttua tajusin, että nyt oli käynyt tuuri. Muut majoittuivat hostelleissa 10-20 hengen huoneissa, mutta me jaoimme 7 hengen kesken kaksikerroksisen asunnon sohvineen, parisänkyineen, telkkareineen ja keittiöineen. Kämppiksinä olivat liettualainen Agne, saksalainen Annika, tsekkiläinen Monika sekä uudet tuttavuudet espanjasta Josë, Juan Carlos ja Miguel.
Kävimme syömässä keskustassa, johon oli tosiaan matkaa minuutin verran kävellen. Ruokailu onnistu helposti, sillä olin ladannut puhelimeeni serbian kielisen keliakiaselosteen. Käytiin ostamassa viiniä kaupasta ja aloiteltiin iltaa asunnolla. Siitä jatkoimme sitten baarikadulle tutustumaan yöelämään ja hauskaa oli! Juhlin kuitenkin erittäin hillitysti, sillä halusin olla täynnä energiaa seuraavana päivänä.
Olin etukäteen katsellut, että lämpötilat pitäisi olla kohdallaan. Päivästä tulikin todella kuuma ja lämmintä oli varmasti +30 parhaimmillaan. Pääsimme tutustumaan sotilaslinnoituksiin ja kiertämään maanalaisiin ja muurien sisäisiin sotilastunneleihin. Novi Sadin alle on rakennettu yli 60km näitä tunneleita. Hyviä kuvia sieltä pimeydestä ei saanut, mutta näky oli uskomaton .Täytyy vaan ihmetellä miten ihminen on pystynyt rakentamaan tuollaista. Lisäksi kiersimme turistioppaan johdolla kaupungin nähtävyyksiä kolmisen tuntia. Aluksi se oli erittäin mielenkiintoista, mutta parin tunnin jälkeen kuumuus alkoi väsyttää.
Tonavan varressa |
Tsekkiläisen Monikan kanssa ihastelemassa Tonavaa |
Novi Sadista jäi todella positiivinen kuva ja suosittelen kaupungin näkemistä kaikille! Kaupunki on täynnä historiaa ja erittäin sopivan kokoinen matkailuun. Lisäksi sieltä on helppo poiketa myös Belgradiin tai muualle Eurooppaan. Novi Sad oli positiivinen yllätys siisteydellään, ihmiset osasivat englantia ja nähtävyydet olivat upeita. Suomalaistytön mieltä lämmitti erityisesti aurinko. Unkarissa on myös ollu lämmin, mutta ihan tällaisiin lukemiin ei oltu päästy. Györista oli kuitenkin 500km matkaa alaspäin, joten lämpötilat oli nousussa. Kyllä kelpasi siellä lämmössä paistetella! Kaiken kaikkiaan ensimmäinen vuorokausi sujui loistavasti.
Kirjoittelen myöhemmin toisen osan matkasta! Szia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti